Viime viikolla ostin australialaista lampaan paahtopaistia n. 1400 g pakasteena. Siellä oli 4 palaa, kun sulatin. Kun sain lihat irti pakastepussista - olivat vielä jäässä hieman, laitoin kattilaan lihat ja kaadoin vettä reilusti. Keitin lihoja  10-15 minuuttia, jotta loppukin jää suli, sekä verihera irtosi.

Kaadoin kiehumisen jälkeen keitinveden pois ja huuhtelin veriheran lihoista kylmässä vedessä.

Sitten vuoka, johon laitoin uunifoliota reilusti. Asettelin lampaan lihapalat vuokraan folioon. Olin tehnyt marinadin jo etukäteen, eli mulla on se vakiomarinadi, jossa oliiviöljyä, hieman rypsiöljyä, balsamiviinietikkaa (tummaa) ja vehnätöntä soijaa ja sitten dijon sinappia. Sen jälkeen kukin laittakoon omat yrtit tai mausteet joukkoon. Itse en laittanut tällä kertaa mitään yrttejä. En myöskään laittanut suolaa. Eli voidellaan marinadilla lampaan lihapalaset. ennenkuin pakataan folioon.

Eli sama virsi: suolaa voi lisätä pöydässä maun mukaan. Jos kaipaa pöydässä valkosipulia, niin voi esim. tehdä valkosipuli-voinapin tai maustevoinapin.

Paisto 200 astetta ekat 1,5 tuntia, sitten lammas pois uunissa, marinoidaan folioon valuneella marinadilla ja lopulla marinadilla, jos sitä jäi jäljelle. käännetään lampaan lihapalat. Jälleen pakataan folioon ja uuniin. Lämpötila tämän jälkeen 150 asteessa 1, tunti. Sitten taas uunista pois, voitele ja lisää vettä, jotta saat kastikeaineet. Jälleen uuniin anna vielä hautua foliossa 1-1,5 tuntia 150 asteessa. Liha on silloin kypsää, kun haarukka uppoo kevyesti lihaan.

Sammuta uuni. Kun liha on kypsää, aukaise folio ja anna lihan hieman kuivahtaa uunin jälkilämmössä n. 15-20 minuuttia.

Tee lampaasta valuneesta marinadinesteestä kastike. Mausta oman maun mukaan kastike. Itse laitoin  kastikkeeseen hieman punaviiniä n. 0,5 dl,  ja teelusikallinen sokeria. Suurustin ruskea maissijauholla.

Leikkaa lampaan paahtopaistista viipaleita, laita tarjolle. Kastike omaan astiaan. voit tehdä maustenapit. Itse olen laittanut suolan sijasta aurajuustopalan. Lampaan kanssa sopii myös keitetyt perunat, tai juures-perunamuusi. Salaattia. myös amerikkalainen maustekurkku sopii lampaan kanssa lautaselle.