Keitto on hyvää ruokaa ja sitä voi ottaa mukaan vaikka termariin työpaikallekin tai jos on mikro työpaikalla, niin rasiaan vaan soppaa.

Ostin naudan paistijauhelihaa (vähärasvaista) 400 g . Paistoin jauhelihan paistinpannulla, eli teflon pannussa. En laittanut mitään rasvaa mukaan. Sitten perunat kuoritaan ja pilkotaan veteen.

Keitetään perunat puolikoviksi. Lisätään pakastejuurekset joukkoon. Jos tykkäät, voi laittaa tuoreita juureksia pilkottuina, mutta ne keitetään ensin lähes pehmeäksi, sitten perunat mukaan kiehumaan.

Kun juurekset ovat melkein kypsiä, kaadetaan paistettu jauheliha joukkoon. Mukaan balsamiviinietikkaa (tummaa), soijakastiketta, teelusikallinen dijon-sinappia ja yrttejä maun mukaan. Suolaa voi lisätä keittoon, mutta muista että balsamiviinietikassa ja soijassa on suolaa. joten maun mukaan suolaa tai jokainen lisätköön suolaa pöydässä keittoonsa.

Tämä keitto on siis erikoisruokavalio, eli sopii mausteallergisille, mutta ei sovi soija-allergisille. Soijan voi jättää pois, jos on sille allerginen.

Yrttejä joukkoon maun mukaan ja anna kiehahtaa vielä 15 min ja lopuksi haudutus 15 jälkilämmössä.  Tarjoile ja laita silputtua persiljaa joukkoon lautaselle.

Hyvää syötävää gluteenittoman leivän ja juuston kanssa.